HERKKUA SILKKIPAPERILLA

Ystävänpäivänä olin suunnitellut tekeväni herkuksi muffinsseja. Työviikon jälkeen lepäily vei kuitenkin voiton, joten leipominen jäi lauantaille. Koska en myöskään ole syntynyt jauhopeukalolla varustettuna, niin nämä luomukset vaativat aina kaksinkertaisen keskittymisen. Leipominen on aina rentouttavaa, kun siihen puuhaan vihdoin ryhtyy. Tässä kirjoituksessa ei toki ole olennaista leipominen tai reseptin jakaminen, sillä tästä syntyi ihan tavallisia suklaamuffinsseja appelsiinikuorrutteella. 

Muffinssit tein silikonivuoassa ja sitten esillelaittoon kaipasin jotain hauskaa. Voi olla, että moni muu on jo tällaisen vastaavan jipon keksinyt. Itse kuitenkin tässä taikinan sekoittelun ja jauhon pölyttämisen lomassa koin ahaa-elämyksen muistaessani silkkipaperit kaappini perukoilla.

 Leikkasin ohuen suikaleen erilaisista silkkipapereista ja kietaisin ne muffinssien ympärille kaksipuolisella teipillä. Toimivat hyvin kauniiden paperivuokien korvikkeena ja toivat hauskaa ilmettä tarjottimelle. 

Viimeiset tekeleet mutustelimme eilen ja tänään onkin taas sulateltu viikonlopun syöpöttelyjä. Herkkua viikkoa kaikille!

Kommentit

  1. Ihan loistava idea laittaa itse silkkipaperista koristukset! :) Näyttää kyllä herkullisille nuo muffinit!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Minustakin tuolla silkkipaperilla sai kivaa ilmettä tarjottimelle.

      Poista

Lähetä kommentti