VESSAN MUUTOS OSA 2

Vessaremppa jatkukoon! Pytyn takana meillä on ollut pienestä lasilaatasta tehdyt tehosteraidat, jotka ovat vivahtaneet vihreään. Ne halusin peittää ehdottomasti, sillä laatan vihertävyys ei iskenyt nyt tässä kohtaa ollenkaan. Menin alan liikkeeseen kysymään neuvoa asiaan. Siellä asiantunteva myyjä ideoi kanssani ja vertailimme eri vaihtoehtoja. Olin hieman haaveillut mikrosementistä, sitä kun näkee nykyään monessa kylpyhuoneessa/wc-tilassa. Olen tykästynyt sen mattaiseen ja rouheaan olemukseen. Yllätyin silti, että tuon pienen tehosteraidan peittäminen mikrosementillä olisi kustantanut noin 200€. Se kuulosti korvaani liian suurelta summalta, vaikka jälki olisi taatusti ollut upea. Myyjä kuitenkin ehdotti minulle, että miksen käyttäisi vain pohjustetta, jota mikrosementin asennuksessa käytetään. Jälki on rouheampi ja sen voi jättää kaltaisemme kuivan tilan kohdalla myös maalaamatta. Halutessaan pinnan voi maalata, jolloin se kestää täysin esimerkiksi suihkutusta. Innostuin ideasta ja päädyin siihen, tämä tuli kustantamaan noin 60€. 

Kaakelit tuli ensin pestä kidesoodalla ja huuhdella huolellisesti. Tämän jälkeen niitä tuli hieman karhentaa oikein karhealla hiekkapaperilla ja pyyhkiä kostealla vielä pölyt pois.




Tila piti suojata huolellisesti, jotta laastia ei roiskuisi minne sattuu. Sitten laasti sekoitettiin nesteestä ja jauheesta, joihin sain hyvät ohjeet liikkeestä. Työstämisaikaa ei ole loputtomiin, sillä laasti alkaa jähmettyä. Jännitti, mutta sitten vain aloitin vetelemään laastia kaakeleiden päälle rouhein ottein ja pyrin saamaan pinnasta epätasaisen. Laastia levitettiin noin parin millin paksuinen kerros.




Mietin hetken, että tulemmeko maalaamaan pinnan esimerkiksi valkoisella. Mutta ihastuin laastin omaan beigen sävyyn ja se istuu täydellisesti muihin kaakeleiden saumoihin, aivan kuin se olisi näin ollut alunperinkin. Tässä kuvassa se näyttää paljon tummemmalle ja hieman jopa lilalle, mutta sitä se ei ole. Ja puuha oli hirmu kivaa ja rentouttavaa, kun sai toteuttaa itseään ja tehdä oman näköistä pintaa. 

Täällä on hieman ongelmia, kun muistikorttini teki tenän ja tässä kohtaa kuva valmiista pinnasta on siellä jumissa. Se siis luvassa myöhemmin.

Toivottavasti teillä on ollut kiva maanantai! Minä olen nähnyt ystäviä, käynyt hieman jouluostoksilla ja pizzalla, kun vauva niin nätisti nukkui ja antoi äidin herkutella :) Nyt unten maille!

Kommentit

  1. Lopputuloksesta kuvaa odotellessa :) meillä on tarkoitus käyttää tasoitetta ja mikrosementtiä remontissa myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikrosementti on niin kaunista! Onnea siis remonttiin! :) Toivottavasti saan nuo kuvat pelastettua tuolta muistikortilta... jos en, niin uutta kuvaamaan vaan :)

      Poista
  2. Anonyymi12/16/2016

    Näyttääpä kivalta jo tässä vaiheessa! Mielenkiintoinen projekti ja hyvä rahansäästö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tuo oli kyllä hyvä vinkki myyjältä, säästin siinä pitkän pennin :)

      Poista

Lähetä kommentti