JOULUMAA

Tänä jouluna halusin kotiimme jotain suloista ja jouluista koristetta. Kaiken yksinkertaisen linjan ja mustavalkoisuuden keskelle oli ihana saada pala "joulumaata", näin sen nimesin. 



Kerroin isälleni ideasta ja hän toteutti minulle "joulumaan" pohjan vanhasta harmaantuneesta ladonseinän laudasta. Keittiön pöytämme on neliö ja halusin, että tämä kattaa oikeastaan kokonaisuudessaan pöydän keskiosan. Laatikko onkin siis iso, 55cm x 55cm. Täten voin vaihdella asetelmaa siihen halutessani myös eri vuodenaikoina ja laatikon korkeus antaa myöden myös sen, että siihen asettelee vaikkapa pieniä kukkia. 

Nyt siihen kuitenkin rakentui pieni joulukuvaelma. Tarvittiin sammalta, pajua, kuumaliimaa ja Tigerista ostettuja pikkutonttuja. Vanhoista askarteluvarastoista löytyi myös glitterpalloja, joista muodostui lumilyhtyjä. Sammalen sekaan asettelin Ikean paristovalot, jolla sammal saatiin tuikkimaan. Ja pienen nuotion alta löytyy paristokäyttöinen tuikkukynttilä. 






Päätin jo tätä tehdessä, että tästä tulee meille uusi jouluperinne. Joka joulu tämä tulee näyttämään erilaiselta ja siihen voi loputtomasti ideoita erilaisen näytelmän esille. Olen aina rakastanut nukkekoteja ja kaikkia niissä olevia yksityiskohtia. Tässä koin jotain samaa ja pääsin vähän näpertämään pikkutonttujen maailmaa.


Tämän myötä joulun tunnelmaa kaikille!


Kommentit

  1. Mielettömän ihana ja tunnelmallinen asetelma! En kestä, miten taas kekseit! ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Gitte! <3 Nyt kun joulu on vietetty, pitää asetelmakin uudistaa. Laitan sitten uusia kuvia, kunhan keksin mikä on alkuvuoden asetelma.

      Poista

Lähetä kommentti