PIRISTYSRUUSU

Lomat on lusittu ja yritän päästä taas arjen rytmiin. Syksylle on paljon ihania suunnitelmia ja luvassa hauskoja juttuja ystävien kanssa. Tässä kohtaa vuotta huomaan aina ahmivani erilaisia pikkuprojekteja niin kotona kuin harrastustenkin osalta. Kalenteri siis täyttyy mukavasti ja aikaa pitäisi taikoa jostain lisää :) Lomani huipentui ystävän hääjuhlaan ja siitä kaikesta rakkaudesta ja romantiikasta intoutuneena päädyin ostamaan ruusuja pirteässä keltaisessa värissä.

Nämä herättävät minut makuuhuoneen sängynpäädyn päältä ja antavat kaivatun aamupiristyksen. Ruusut laitoin kirkkaaseen maljakkoon ja tein mustalla pakettiteipillä maljakon päälle ristikon, jonka avulla ruusut voi asetella pystyyn. Isommalla kimpulla ja maljakolla, tällä tekniikalla saisi todella näyttävän asetelman. Ruusut siis asetellaan ristikon muodostamiin rakoihin.

Mustan teipin päät peitin ympäröimällä maljakon Love-pakettiteipillä. Nämä teipit olen muistaakseni ostanut jouluna Ikean paketointitarvikeosastolta. Ristikon voisi toteuttaa myös kirkkaalla kapealla teipillä, jolloin nopealla katseella ei edes huomaisi ristikkoa, mutta kukat seisoisivat kuin jaloillaan :) Keltaista keskiviikkoa ja pysytelkäähän kuivina näissä raikkaissa syyssateissa!

Kommentit

  1. Oi kuinka pirteän värisiä ruusuja. Kauniita kuvia. Hyvä idea tuo teippaus juttu :)
    Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marru, noin kauniista sanoista piristyy ihan ilman kukkiakin! :) Ihanaa päivää sinulle myös!

      Poista
  2. Kiva idea tuo teippiristikko! Ruusut näyttävät ihastuttavilta tuossa lasimaljakossa.
    Kivaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teija! Mukavaa viikkoa sinullekin! :)

      Poista
  3. Olipas kiva idea tuo teippaus, pitääkin heti ottaa kokeiluun!
    Mukavaa viikkoa sateista huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo teippaus on tosiaan ihan hauska juttu, kannattaa kokeilla! Mukavaa viikkoa sinnekin suuntaan! :)

      Poista
  4. Kiva idea saada ruusut pystysuoraan! Ihanan pirteää ja raikasta. Iloista viikkoa sulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kauniista sanoista! Ihanaa loppuviikkoa sinulle myös! :)

      Poista
  5. Onpa hyvä tuo teippausidea! Kauniit keltaiset ruusut♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viivi! :) keltaiset ruusut olivat niin ihanat! <3

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos Jenna! Kukkia pitäisi ostaa joka viikko, niin paljon ne tuovat iloa ympärilleen! :)

      Poista
  7. Kukkurakotiin löysin mutkien kautta ja heti on kivoja ideoita vastassa. :) Mulla lähes samanlainen iso maljakko, niin monesti miettiny et miten siihen sais laitettua kivasti kukat. Nappaan idean matkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kuulla, että olet tiesi tänne löytänyt! :) Ja ideoita vaan matkaan!

      Poista

Lähetä kommentti