LOMAFIILIKSIÄ

Blogihiljaisuus on rikottu, vaikka ollaankin vielä lomalla. Ensimmäiset kaksi lomaviikkoa ovat olleet ihania, mahtavia muistoja on kerätty ja on vietetty yhteistä aikaa rakkaiden kanssa. Lämpö on hellinyt, kirjaimellisesti! 

Mökillä vietetty aika heti loman alussa on minulle ollut elintärkeää jo monena kesänä. Siellä pääsee rauhaan ja hiljaisuuteen, ja sielu saa todella lepoa. Ei tarvitse meikkejä kaivaa laukusta tai hiuksia kammata, kotityöt eivät velvoita nurkan takana, eikä aikatauluja ole ollenkaan. Elämä pyörii hetken saunan, syömisen, olemisen ja uimisen ympärillä. Sitä minä kaipaan työn vastapainoksi.

Ohjelmaan on kuulunut myös pienimuotoinen road trip, jonka pysäkit olivat Jyväskylä ja asuntomessut, Helsinki sekä Porvoo. Asuntomessuista ja omista kokemuksistani siellä ajattelin kertoa lisää huomenna. Helsingissä halusin ehdottomasti käydä Granitin liikkeessä. Vaikka kyseinen liike avasi ovensa jo viime vuonna, niin nyt vasta pääsin siellä käymään. Viimeksi olen vieraillut Tukholman liikkeessä ja siellä ihastuin täysin ketjun mustavalkoiseen ilmeeseen. Toinen Helsingin herkkukauppani oli Artek. Siellä olisin voinut ihastella koko illan!

Shoppailua siis kauppojen sulkemisaikaan asti ja terasseilla nautiskelua. Porvoossa olen kerran käynyt aiemminkin, mutta nyt pääsin rauhassa tutustumaan ihaniin liikkeisiin. Todellista kesätunnelmaa ja idylliä! Aivan ihania ruokapaikkoja ja kahviloita, voin kyllä suositella kesäretken kohteeksi!

Nyt on kuitenkin laukut purettu ja pyykit pesty. Kotona pihatyöt ovat kutsuneet ja huolenpitoa on annettu taas näille omille nurkillekin. Helteistä maanantaita ihanat! 

Kommentit

  1. Mökkeily on kyllä ihan parhautta! Käymme mieheni kanssa pikalomalla joka vuosi eri kaupungeissa, tänä kesänä se oli Vaasa, ensi kesäksi Porvoo oli kyllä hyvä vinkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mökkeily on niin <3 Voi kun sinne pääsisi useammin! Suomen eri kaupungeissa on kiva käydä pikalomilla, kun yleensä tulee pyörittyä vain näillä omilla nurkilla.

      Poista
  2. Ihanalta kuulostaa, sekä mökkeily että Helsinki, Juväskylä ja Porvoo. Ihanaa helleviikkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! :) Samoin sinne, nautinnollisia hellepäiviä!

      Poista
  3. Kesälomasi kuulostaa aivan täydelliseltä! Sopivassa suhteessa mökkeilyä ja kaupunkilomaa.
    Porvoo on ihastuttava kaupunki, asuin siellä pari vuotta, kun opiskelin matkailualaa.

    Ihanaa tiistaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teija! Porvoo oli kyllä hurmaava paikka :)

      Poista
  4. Ihania kesäkuulumisia ja -kuvia! Olen samaa mieltä mökkeilystä♥ Siellä pääsee parhaiten rentoutumisen makuun:)!

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa ihanalta <3! Blogihiljaisuus on vallannut meidätkin ja tuntuu että koko blogi on ollut vähän hunningolla koko kesän. Mutta mikään ei ole parempi syy kuin ulkoilu ja perheen yhteinen aika :). Hei muuten, me ihan todella paljon innostuttiin siitä Muuton pöytä -vinkistä, kiitos vielä! En olisi mahdollisesti enää lainkaan osannut tuota miettiä vaihtoehtona, vaikka sitä joskus olenkin ihastellut ja siitä haaveillut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesällä on hyvä nauttia rentoilusta ja yhteisestä ajasta, olet oikeassa Jutta, parempaa syytä ei ole! :) Voi miten hauska kuulla tuosta pöytäjutusta, ihanaa jos satuin vinkkaamaan juuri mieluisaa pöytää <3

      Poista
  6. Oi mikä ihana kesäreissu ja ihania kesäkuvia <3 Blogissa saa näin kesäisin ollakin vähän hiljaisempaa. Siitä sitä sitten hyvin jaksaa syksyllä kirjoitella ja kuvailla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura, puhut niin totta! Nyt on hyvä ladata akkuja <3

      Poista

Lähetä kommentti