ARKI JA KAUNEUDENHOITO

(*Blogiyhteistyössä Hoitola Womanin kanssa)

Sisustamisesta poiketen hetkeksi kauneudenhoidon pariin. Tällä hetkellä arki on kiireistä, vaikka äitiyslomalla olenkin. Päivä täyttyy pienen prinsessan hoidosta ja kodin kaunistamisesta. Siinä tuoksinassa helposti se oma hyvinvointi unohtuu. En edes uskalla ajatella, miten työssäkäyvät ja vielä usean lapsen äidit itseään ehtivät hoitaa. 

Itselleni pienet hemmotteluhetket ovat aina olleet tärkeitä ja kampaajalla tai kosmetologilla käynti ovat tuoneet paljon iloa ja puhtia siihen arkiseen aherrukseen. Sellaisina päivinä, kun hiuksiaan ei oikein ehdi harjata, huomaa mielialankin olevan aivan eri verrattuna päiviin, kun huuliin jopa sipaisee hieman kiiltoa ja kasvojen iho tuntuu hoidetulta. 


Päätin jo vuoden vaihteessa, että välillä muistaisin panostaa itseeni ja skarpata ihonhoidossa täällä kotona. Päivitin silloin myös kosmetiikkavarastoni ja tein puuttuvat hankinnat. Joinakin iltoina silti huomaan, että se nassu jäi rasvaamatta ja silmänympärykset hoivaamatta. 


Yhtenä päivänä lähdin tutkimaan tarkemmin aiemminkin haaveilemiani kestopigmentointeja. Ne helpottaisivat arkea ja naamataulu näyttäisi astetta skarpimmalta jo heti herättyä. Tunnen myös, että tummasta juurikasvustani huolimatta olen hyvin vaalea ja kasvot ovat siksi hyvin värittömät. Meikkiä siis vaaditaan, mikäli haluaa näyttää huolitellulta. Sen verran maalaistyttö olen, että meikittömänäkin viihdyn oikein mainiosti, mutta skarpimpi ilme ei silti meikittömänäkään haittaisi. 


Kestopigmentointeja tutkiessani huomasin, että kulmien mikroblading on tällä hetkellä suurta huutoa ja jälki taitavan henkilön käsittelyssä mielettömän luonnollinen. Itseäni kuitenkin vielä kulmien pigmentointi pelotti, joten silmien rajaaminen pigmentoinnin avulla alkoi kiehtoa minua enemmän. Pigmentointi on loistava keino saada pysyvästi terävämpi ilme, jolloin säästyy aikaa ja vaivaa. Eyelinerin teko esimerkiksi helpottaa paljon urheilevia, silmälaseja käyttäviä ja kiireisiä henkilöitä. Heitä, jotka haluavat, että meikki on ja pysyy tai joille rajauksen teko on hankalaa. 

Sain kunnian tehdä yhteistyötä todella laadukkaan ja houkuttelevan Hoitola Womanin kanssa. Tulehan seuraavissa postauksissani seuraamaan kestopigmentoinnin tekoa allekirjoittaneelle ja teille lukijoillekin on siellä muhkea etu luvassa. Nyt kauneusunille ja ihanaa huomista perjantaita kaikille!  

Kommentit