KÄRSÄMÄINEN VALINTA

Kaikkien, jotka ovat kiinnostuneita kirppiksillä kiertelystä ja kierrätystavaramyymälöistä, kannattaa olla nyt kuulolla. Turussa osoitteessa Kärsämäentie 35, Leafin vanhoissa tiloissa toimii Kierrätystavaramyymälä Kärsämäen Valinta. Myymälä on avannut ovensa tänä vuonna. Myymälässä myydään lahjoituksena saatuja tavaroita. Valikoimassa on pääosin vaatteita, mutta oma osastonsa löytyy muun muassa niin kotitavaralle, kuin lasten tavaroillekin.










Myymälä on todella siisti ja tunnelma leppoisa. Tavarat ovat harvinaisen kauniisti esillä ja kassankin takana ahertaa hymyilevä henkilökunta. Itse olisin löytänyt parit kengät, mikäli koko olisi osunut oikeaan. Myös muutama mekko jäi mieleen. Samalla käynnillä voi tsekata Recykkelin komean pyörätarjonnan.






Tällä kertaa kuitenkin panostin ostovoimani mielestäni pariin todella makeaan tyynyyn. Tyyny on tehty lahjoituksena tulleista farkuista, joita ei syystä tai toisesta voida laittaa myyntiin. Ihana ajatus hyödyntää vaate vielä eteenpäin. Tyynyjä oli tarjolla useampi, mutta valitsin niistä itselleni kaksi. Tässä näette toisen ihanuuden paikallaan. Farkkukankaat oli hyvällä silmällä valittu ja ne sopivat sävyiltään hyvin toisiinsa. Tämä tyyny pääsi syksyiseen olohuoneeseemme ja Aksukin totesi uuden tulokkaan varsin toimivaksi ;D






Pitää jossain vaiheessa palata myymälään katsomaan uudet värivaihtoehdot. Nämä olisivat olleet nyt kesällä tosi hauskoja myös ulkona pergolassa. Nyt pukkasikin jo perjantai päälle ja viikonloppuni pitää sisällään tyttöjen omaa aikaa kahden rakkaan ystävän kera. Luvassa siis naurua, ehkä vähän itkuakin (heh) ja paljon puhetta! Halauksia ja hupaisaa viikonloppua!

Kommentit

  1. Kiitos tästä kirpparivinkistä! Täytyypä käydä tsekkaamassa
    tuo Kärsämäen kirppis. Farkkutyyny oli oikea löytö, onkohan
    niitä vielä myynnissä. Meidän sellainen sopisi meidän tytsyn
    huoneeseen ihanasti.

    Oikein hauskaa tyttöjen iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, tekevät varmaan sitä mukaa kun sopivia farkkuja tulee vastaan ja aikaa riittää tehdä. Kannattaa kysyä henkilökunnalta! :)

      Poista
  2. Kuulostaa ja näyttää kivalta paikalta, harmi kun on niin kaukana.. Ihanat löydöt teit!

    P.s. mulla on haaste sulle blogissani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta! Ja tykkään itsekin löydöstä, pari muutakin tarttui matkaan ja pitäisi niitä kuvailla viikonlopun valoisina hetkinä :)

      Poista
  3. Minäkin käväisin täällä kirjoituksestasi innostuneena, mutta omaan makuuni tavara oli vähän liian uutta. Vintagea tai retroa vain ripaus. Pari hyvää käyttövaatetta kuitenkin löysin, ja hintatasohan paikassa oli mainio - eli kun osuu omaan makuun, tuolta on helppo tehdä halpoja löytöjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, retroa on vähemmän. Tarjonta riippuu aina varmaan vähän lahjoitetusta tavarasta. Hintataso oli minunkin mieleeni. Ja kiva kuulla, että muutaman löydön teit sinäkin :)

      Poista
  4. Hei tää olikin kiva vinkki! Pitää muistaa joskus poiketa! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti