KESTOPIGMENTOINNIN KUULUMISIA

(*Blogiyhteistyössä Hoitola Womanin kanssa)

Kestopigmentoinnin kuulumisia tässä vaiheessa. Kun rajaus tehtiin, niin eyeliner näytti todella mustalta ja terävältä. Sitten alkoi ihon parantelu ja rajauskohdan voitelu hoitogeelillä aamuin illoin. Otin oikein varman päälle ja vältin silmien kastelua kuuden päivän ajan. Ohjeissa annetaan lupa kastella kolmen päivän jälkeen. Olin siis hieman ylivarovainen :) Ja saunomistakin vältin, kunnes iho oli kokonaan parantunut. 


Rajauskohdasta lähti "rupi" pois mustina viipaleina. Yleensä sitä irtosi hoitogeeliä laittaessa. Tärkeää on, ettei silmien rajaa lähde rapsuttelemaan, vaan antaa ihon rauhassa parantua. Kauhistuinkin sitten ihon parannuttua ja ruven kokonaan lähdettyä, että jäikö sinne mitään. Mietin, että olenko tehnyt kotihoidon suhteen jotain väärää. Kysyin pigmentoinnin tehneeltä Kaisaltakin kesken kaiken ohjeita, mutta hän rauhoitteli minua. Tämä on kuulemma täysin normaalia. Kun väriä sitten lisätään, saadaan pohjalla oleva pigmentti tummemmaksi. 

Tässä kuvaa väliaikatilanteesta. Enkä ymmärrä, että oikeasti suostun julkaisemaan meikittömän kuvan :D Mutta hyvin naturellina on nyt menty kotioloissa. Kyllä siellä hailakka raja on aivan ripsien tyvessä. Jännä nähdä, miten se tästä vielä muuttuu. 



Nyt sitten vain väriä lisäilemään, siitä piakkoin lisää. Ja muistakaahan, että Kaisa ja Hoitola Woman tarjoavat vielä -15% alennuksen huhtikuussa kestopigmentointiin aikansa varanneille. Aikaa varatessa mainitkaa blogini nimi, niin olette oikeutettu alennukseen. Mukavaa viikon alkua!

Kommentit