YSTÄVÄNPÄIVÄ SAA OLLA JOKA PÄIVÄ

Meillä nautiskellaan vieläkin ystävänpäivän koristuksista ja suloiset ruusut tuikkivat pöydillä. Vesi niille kyllä pitäisi vaihtaa, jotta jaksaisivat sitten vielä loistaa. Tänä vuonna vietimme ystävänpäivää mieheni kanssa kahden kesken. Viikonloppu sisälsi siis herkkuja ja yhdessäoloa.





Perjantaina minä kokkailin raskaan työn raatajalle kolmen ruokalajin illallisen. Lauantaina hän vuorostaan yllätti minut viemällä kaupungin rientoihin eli syömään, pelailemaan minicurlingia ja oikein hotellivieraaksi. Oli kyllä ihanaa hemmottelua! Tuollainen "minimatka" kaupunkiin tuo jo riittävän irtioton ja antaa energiaa.



Ruusut levittäytyivät keittiöstä myös olohuoneeseen. Olohuoneen pöydälle leikkasin ruusut todella lyhyiksi ja laitoin ne kirkkaisiin Iittalan Kivi-tuikkuihin. Ruusu ei yleensä ole mikään lempikukkani leikkokukkana. Ystävänpäivä toi kuitenkin mieleeni ruusut ja ihastuin hirmuisesti näihin väreihin, erityisesti tuo pinkki iski. Johtuikohan se vain kaikista sydämellisistä ajatuksista sinä päivänä :D

Leppoisaa keskiviikkoiltaa ja halaillaan/ajatellaan tänäänkin kaikkia murusiamme!

Kommentit

  1. Ihanalta kuulostaa ja näyttää! Ja onnea kotiblogit-jutusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! Jännää oli nähdä oma pärstä ja koti lehden sivuilla :)

      Poista
  2. Ystävänpäivä ON joka päivä ♡ Ihanalta kuulostaa teidän juhla. Hei käypä kurkkaamassa, blogissani on sinulle haaste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu haasteesta, kävin kurkkaamassa ja otan sen työn alle pikimmiten! <3

      Poista
  3. Kauniit ruusut ja sävyt! Ruusut eivät ole omiakaan lempikukkia, mutta joskus ne ovat paikallaan ♥ Tuikkuruusut ovat lempparini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Nyt nämä ruusut alkavat olla jo vähän rupsahtaneita. Pääsee miettimään seuraavia leikkokukkaostoksia ;)

      Poista

Lähetä kommentti