JOULUN PALASIA

Joulu on taas vietetty rakkaiden kanssa. Tunnelma oli kohdillaan. Saadut ja annetut lahjat olivat mieluisia ja ruoka maistui. Lumen tulo olisi kruunannut joulun, mutta sateeseen saimme tyytyä.

 
Joulupukki toi sisustukseen liittyviä ihanuuksia, joita esittelen myöhemmin. Esimerkiksi lahjaksi saatu Block -valaisin saa paikkansa eteisestä, kunhan sinne haaveilemani lipasto saadaan kuljetettua kotiimme. Eteinen on ollut vaikea sisustaa ja on ollut jotenkin keskeneräinen. Yritän ilmeen uudistuksella luoda juuri meille täydellisen eteisen, joka houkuttelee myös vierailijoita.

 
Eteisestä saa kodin myös uusi ihana Vierekkäin -juliste, joka kotiutui jouluna. Tämän uutukaisen on joulupukki varmasti hankkinut Porin Katoko -liikkeestä. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen liike, mikäli siellä suunnalla seikkailet. Ja tietysti kyseinen nettikauppa palvelee ympäri Suomen. 

 
Ja nyt sitten uuden vuoden juhlintaa suunnittelemaan! Inspiroivaa perjantaita kaikille!

Kommentit