PAIKKA JOKA OLI TODELLINEN HELMI

Viime viikon torstai oli kiva päivä! Olin saanut monien Åbloggaajien tapaan kutsun Paimiossa sijaitsevan Adalmiinan Helmen kutsuvierasiltaan. Odotin iltaa innolla, sillä aiemmin en ollut kyseisessä tavaraparatiisissa vieraillutkaan. Paikasta olen kuullut ystäviltäni ja odotukseni palkittiin. Tunnelma oli lämmin ja kauneutta riitti ympärillä. Liikkeen omistaja Annariina Yöntila piti meille tervetulopuheen ja saimme nauttia herkuista. Luksusta arki-iltaan siis!





Oli ihanaa nähdä muita tuttuja bloggaajia ja nähdä se innostunut kuhina, joka liikkeeseen levisi. Adalmiinan Helmi oli pukeutunut jo joulun aikaan ja itselläkin sydämessä kuohahti jälleen pieni joulufiilis. 




Kuvattavaa riitti, mutta tähän keräsin omia lempitunnelmiani ja kauniita tuotteita, joissa silmäni lepäsi. Tämän vierailun ansiosta sain suuren inspiraation liittyen olohuoneeseemme. Tästä kerron hieman myöhemmin, jos saan sen toteutettua. 



Durancen huonetuoksuihin palaan taatusti vielä. Niiden tuoksu huumasi ja valinta eri tuoksujen välillä tulee taatusti olemaan vaikea. Durancen tuoksut ovat erittäin miellyttäviä, koska ne on valmistettu aidoista tuoksuainesosista eli kasveista uutetuista öljyistä. Uskon siis näiden sopivan myös minun herkälle nenälleni. Minulla on sellainen kutina, että ennen joulua ainakin meidän kylpyhuoneessa tuoksuu erittäin hyvälle...  ;)



Muutamalta ihanalta ostokselta en voinut välttyä. Ehkäpä kurkataan niihin huomenna :) Tässä mahtavassa bloggaaja-porukassa on ollut ilo olla ja odotan jo innolla seuraavaa tapaamista! Näihin tunnelmiin on mukava päättää tämä tiistai ja kuullaan taas huomenna <3

Kommentit

  1. Voi en kestä näitä kuvia, niin ihania! Turha kai tässä on pyristellä enää vastaan, vaan antaa joulutunnelman pikkuhiljaa oikeasti nousta ;) Oli kiva nähdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Anu! Kyllä se joulutunnelma sieltä itseään tunkee kynnyksen yli ;)

      Poista
  2. Huippukuvat ja kiva juttu ja kuulumiset Helmestä! Kiitos tunnelmien välittämisestä! Kohti joulua pikkuhiljaa! terv, Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Vuodenajoissa on ihanaa se, että aina on tulossa jokin juhla mitä voi alkaa valmistella. Joulu on ihanaa aikaa! :)

      Poista

Lähetä kommentti