TAVOITTEITA JA TOSIASIOITA

Kukkurakoti on 2007 valmistunut talo, jota me olemme asuttaneet noin kaksi ja puoli vuotta. Tyylillisesti minua miellyttävät skandinaaviset, modernit ja selkeät sisustukset. Kodissa pitää kuitenkin olla myös lämpöä ja kodikkuutta. Tähän haluan itsekin omassa kodissamme pyrkiä. Välillä huomaan rönsyileväni, yksinkertaisuuden siitä kärsiessä. Taloon on tehty muuttaessamme osittain pintaremontti, mutta on paljon asioita joita haluaisin vielä muuttaa.

Päivän ollessa näin harmaa on kaltaiseni (vasta valokuvausta harjoittelevan) vaikea saada katseltavia kuvia sisätiloista. Näihin siis palaan myöhemmin. Harmaus tarjoaa kuitenkin oivan tilaisuuden tunnelmointiin. Leppoisaa sunnuntaita!

 

Kommentit